Mikaelin kanssa on tullut viime aikoina taisteltua syömisestä ja nukkumisesta oikein olan takaa, joten siinä sivussa on jäänyt vähän omakin nukkuminen vähälle. Ja tämä oksetus sen kun pahenee. Tulin seitsemäksi töihin, ja tähän mennessä olen saanut jo kerran oksentaa ja pari kertaa kyökätä roskikseen. Syödäkin pitäisi, mutta kun kaikki etoo, joten pääsee unohtumaan tuo ruokailu. Ja se sitten taas lisää pahaa oloa.. Ikuinen oravanpyörä! :(

Vähän oire-listaa:

- pahoinvointi

- väsymys

- huimaus

- vatsan sekaisuus

- ärsytyskynnys alhainen (on kyllä luonnostaankin :D)

- nännien arkuus (eilen huomasin poikaa pestessä, että kylläpäs pienikin hipaisu tuntui inhottavalta)

- ajoittaiset juilimiset alavatsassa

siinä kai nämä tärkeimmät. Mieleni tekisi hakea pari päivää sairaslomaa, mutta töissä tällä hetkellä sellainenkin kiire, että ei taida aika piisata sellaiseen. Katsotaan sitten kun on työt hyvällä mallilla. Toki jos pakkorako tulee, niin silloin se on pakko hakea. Ainakin nyt toistaiseksi pärjään ihan OK. Toki on rasittavaa kun päässä vippaa ja oksettaa koko ajan, mutta se on tätä ihanaa aikaa :)

En millään malttaisi odottaa tuota ensimmäistä neuvolaa.. Vaikka tiedän että ei siellä mitään muuta tehdä kun otetaan tietoja, mutta jotenkin se tuntuu niin paljon todellisemmalta se raskaus :) Samoin odotan innolla ensiliikkeitä! Vaikka sinne onkin vielä ihan hiton pitkä aika! Olen tämän raskauden kanssa ihan yhtä pöhkö kun Mikaelia odottaessani :) Noh, eikö se tästä.

Kieriskelin tuossa netissä, ja "erehdyin" sivuille, jossa kerrottiin tarina eräästä pojasta, joka syntyi vkoilla 33 ja kuoli n. tunnin kuluttua. Hänellä oli Potter-syndrooma. Tarina oli erittäin surullinen ja sai kyyneleet silmiinä. En voi kuin kuvitella millaista tuskaa vanhemmat ovat mahtaneet tuntea tuolloin. Voimia ja jaksamisia heille, vaikka tästä jo vähän aikaa onkin!

Siitä tuli mieleeni oman veljeni tytär, joka juuri täytti 8 kuukautta. Se miten toivottomana hänen selviytymistään pidettiin. Nyt tyttö on kuitenkin täysin normaali vauva joka täyttää päivämme valolla. En viitsi sen enempää tapauksesta kertoa, ihan itsenikin takia. Mutta sanottakoon näin, että aina voi jotain tapahtua yhtäkkiä. Heilläkin oli kaikki hyvin vielä viikolla 30, kunnes toivo vietiin miltei kokonaan seuraavan viikon aikana. Kiitän Luojaa, että kaikki on nyt hyvin!

Nyt takaisin töihin, ennen kuin itken näppäimistöni rikki :)

Pöydälle mentäessä tuntui kuin sydän olisi ollut kurkussa. Mutta kun ruutuun viimein pamahti sellainen pähkinän muotoinen täplä, jonka sisällä "pomppi" edestakaisin musta piste, huokaisin helpotuksesta. Olin ihan aluksi pelännyt, että en tunnista kuvasta mitään, mutta eipä tuota voinnut olla näkemättä. Vaikka ei se oikein miltään vielä näyttänytkään. (Katsottiin siis vatsan päältä, joten kuva oli vähän sumeampi)

Ei mennyt kauaa, kun päästiinkin jo kaupungin tarjoamaan niskapoimu-ultraan. Olisin halunnut jossain vaiheessa myös yksityiselle 4D-ultraan, mutta se ei oikein sopinut meidän rahapussillemme. Mutta onneksi kaupungissamme tarjottiin kaksi ultraa.

Tämä toinen ultra otettiin sisäisesti, joten kuvasta sai jo kunnolla selvää. Ihka oikea pienen pieni ihmislapsi se siellä sisällä kasvaa. Vaikka olenkin kova itkeskelemään, ei minulla kertaakaan tullut kyyneleitä raskauden aikana. Ei edes synnytyksessä. Tätä ihmettelin, mutta en pitänyt sitä pahana. Rakastan silti lastani eniten maailmassa!!

Mieskin katseli kuvaa innoissaan, emmekä olisi millään halunneet lopettaa. Vaikkakin kyseessä olikin tarkistus, että vauvalla on kaikki hyvin, eikä näy mitään poikkeavaa, niin ei sitä jotenkin niin ajatellut. Van että näkee mitä siellä sisällä on. Toki tunne voisi olla erilainen, jos sieltä todella löydettäisiin jotain poikkeavuuksia.

Mutta tältä reissulta lähdimme onnellisin mielin kotiin, muutaman kuvan kera! :)

En tosiaan saanut alussa pahemmin syötyä muuta kuin lihapiirakkaa, lion-patukoita, ja mehujäätä. Kaikki muu oikeastaan tuli ulos. Rollssin hampurilaiset olivat pahimmat. Ne ei pysyneet 5 min kauempaa sisällä. Ja edelleen tekee pahaa syödä MAMA Rolssia. Mökillähän yleisesti ollaan kovia syömään makkaraa, samoin oli meillä. Mutta nyt ajatuskin makkarasta sai minut kyökkäämään. Joten voitte kuvitella kun joka viikonloppu mökillä oli ilmassa makkaran haju, niin kykin pusikossa pitkin päivää...

Neuvolassa käynti jännitti, ja hoitajankin oli hieman ihmeellinen, mutta kyllä me toimeen tulimme, ihan OK ainakin.

Odotin koko ajan pahoinvoinnin loppumita, mutta eipä tuollaista helpotusta tuntunut näkyvän lähimaastossa. Meinasin alkaa harrastaa uintia, mutta uidessa tuntui jotenkin inhottava paine alavatsaan, joten se hanke jäi heti ensimmäisen kerran jälkeen. Pian mieheni sisko ilmoitti, että heille tulee myös vauva. Kaksi ja puoli kuukautta meidän jälkeen. Samoin serkulleni. (Vauvat syntyivätkin samana päivänä) Oli mukavaa kun oli ystäviä joiden kanssa vertailla kokemuksia.

Vihdoin ja viimein tuli ultra!

Päässä alkoi jo pyöriä kaikenlaista, kun ei vielä toukokuussa kuulunut mitään, mutta sitten aloin kokeilemaan ovulaatiotikkuja, ja johan alkoi tapahtua! Valmistuin keväällä 2006 ja ennen kuin lähdin valmistujaisia juhlistamaan tein varmuudeksi testin, joka näytti negaa. Mieheni halusta, tein testin myös seuraavana päivänä ja silloin se näytti haamua! :) Menkkojen alkamiseen oli tällöin vielä 9pv, joten olin aika yllättynyt tuloksesta. Ja vielä kaupan testillä!

Ajatus oli jotenkin ihmeellinen. Tokikin olin onnellinen, mutta silti hieman hämilläni. Heti tuli mieleeni, että jostain syystä ei edellisenä päivänä ollut alkoholi maistunut, närästi kovasti ja oli huono olo. Kuvittelin sen johtuvan shamppanjasta, mutta toukkahan se siellä ilmoitti, että äläs äiskä viittikään ottaa :)

Aloitin seuraavana päivänä työt, mutta jo puolen päivän aikoihin pomo tuumasi, että pitäisikö lähteä kotiin, kun jouduin koko ajan rampata vessassa kyökkimässä. (Olin asiakaspalvelutyössä) Jäin siis saman tien sairaslomalle. Vaikkakaan en palkkaa tältä ajalta saanut. Onneksi neuvolassa tuli myöhemmin puheeksi, että tuosta päivästä lähtien pystyin hakemaan erityisäitiyspäivärahaa, tupakansavun vuoksi.

Siitä se sitten lähti.

Tässä nyt siis vain alkutekstit, kirjoitan myöhemmin lisää :)

Huonoa oloa on  tänään +++++++++. Kaksi kertaa olen joutunut käydä "puklaamassa". En siis varsinaisesti joudu oksentaa, mutta vatsassa velloo ja täytyy kuitenkin kyökkiä.. Sama oli Mikaelia odottaessa. Silloin ei pystynyt edes ajatella mitään etovaa, kuten makkaraa, ilman että joutui juosta jonnekin pusikkoon.

Erehdyin vielä äskeisellä lounaalla syödä AIVAN LIIAN PALJON! Oli niin hyvää salaattia ja jälkkäriä että nam! Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Vichyä pitäisi varmaan hakea että saisin röyhtäistyä :) Vatsakipuja ei ole nyt pahemmin ollut. Eilen illalla vähän nappaili, mutta selvisin ilman kaurapussia. päätä särkee vähän, mutta huomenna onneksi aika neurologille, jos vaikka saisi hieman selvyyttä asiaan. Ja sitten illalla hierojalle, niin saadaan hartiat vetreiksi!

Innolla odottaisin ja masun kasvavan, vaikka tiedän toki senkin, että lopussa siihen on niiiin kyllästynyt :) Tämä on vaan taas tätä alkuhuumaa :)

Palailen tästä töiden ääreen. Jatketaan turinointia myöhemmin!

Tänään soitin neuvolaan ja varasin ajan. Hoitaja kysyi jo puhelimessa aika tarkasti kaikenlaista ja olikin jo puhetta ultrasta ynnä muusta. Ensimmäinen aikani on 5.9.2008 klo 8.00. Silloin keskustellaan tulevasta vielä tarkemmin. Mutta näin alustavasti oli jo puhetta siitä, että kun minulla todettiin vuoden alussa keskivaikea dysplasia, johon tehtiin loop-hoito, niin siinä poistettiin n. puolet kohdunkaulastani. Joten hoitaja meinasi että viimeistään puolesta välistä raskautta joudun käydä kontrolleissa äitipolilla, koska esikoista odottaessani lääkäri kielsi ylimääräisen liikunnan n. 24vkolta alkaen ja Mikael syntyikin 8pv etuajassa ja nyt kun jo ennestään kohdunkaula on lyhyempi niin..  Ja sitten hoitaja vielä meinasi, että luultavasti joudun jäädä aikaisemmin sairaslomalle. Tässä vielä painavampi syy, miksi en halua töissä vielä puhua asiasta.

Kovasti toivoisin etten menisi yhtä huonoon kuntoon, kuin Mikaelia odottaessa. Silloin verenpaine ja hemoglobiini olivat hirveän matalat (ovat normaalistikin alhaiset) ja siihen vielä väsymys ja pahoinvointi, niin olo ei ollut häävi. Silloin olin heti alusta onneksi erityisäitiyslomalla, joten ei tarvittut sairaslomaa olla monkumassa. Toivotaan, että nyt päästäisiin helpommalla olotilalla. Toistaiseksi ainakin näyttää hyvältä :) Ja olenkin jo tilannut rautapitoista rohtoa ja vitamiineja, josko niillä pysyttäisiin vireessä, kun ei energiajuomaakaan saa enää litkiä. Kuinkahan maltan pysyä siitä erossa.. Alkoholi ei tunnu missään, mutta tuo ED.. hui! :)

Eilen kerroin vanhemmilleni että olen raskaana, en millään malttanut olla kertomatta :) Sillä olen todennut, että jos jotain käy, niin onpahan ainakin tukijoukot ympärillä. Kerroin myös veljeni vaimolle tänään, ja hän oli myös iloinen puolestani. Isäni oli ensin vähän mutissut asiasta jotain, mutta kyllä hänkin sitten soitti ja onnitteli.

Mieheni vanhemmille en pakosti olisi halunnut vielä kertoa, mutta mieheni kertoi isälleen ja hän sitten muille. Reaktio ei ollut niin paha kuin luulin. Ensin he luulivat että pelleilemme, mutta kyllä sitten hekin onnittelivat. Anoppi kysyi myöhemmin, että "eihän teidän vielä pitänyt" mutta ei mitenkään pahalla äänensävyllä.

Illalla lämmitän taas kaurapussin mahakipuja varten, se helpottaa oloa mukavasti ja pitää höpökömpiäisenkin lämpöisenä :) Yöllä taas herätessäni, teki todella häjyä. Ilmeisesti pitäisi syödä ennen nukkumaan menoa, sillä paha olo tuntuu jylläävän illasta aamuun. Mutta sitten päivisin on ihan hyvä olo. Jos vaan muitaa syödä. Oikeastaan se on ihan hyväkin, ettei tarvitse töissä kyökkiä. Pyrin muuten olemaan töissä paljastamatta asiaa, ainakaan ennen lokakuuta, sillä silloin meillä on palkan tarkistus, enka halua että jää mitään korotuksia saamatta tulevan äitiysloman vuoksi. Parille työtoverilleni olen kertonut. Toisen kanssa on hyvä jännätä, kun hänelläkin on jo lapsi ennestään ja heilläkin on yritystä toiseen ja toisen kanssa on muuten vain hyvä puhua.

Yritin muuten tänään soittaa neuvolaan, mutta hoitaja on paikalla vasta maanantaina. Soitan silloin siis uudelleen. Jännittää nyt jo kovasti. Ihan kuin esikoista odottaessa :)

Tädin olisi siis pitänyt tulla eilen, tai viimeistään huomenna. Vatsakivut ovat kyllä melkoisia, että luultavastikin se on ihan nurkan takana. Mutta aion kuitenkin tehdä tänään vielä apteekin testin ja sitten odottaa sunnuntaihin, jos ei mitään tapahdu.

::::::::::::::::::::::::::::::::::                  :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::                       ::::::::::::::::::::::::::::::::::

Oltiin katselemassa hääpukuja (olen kaaso), jonka jälkeen piipahdin apteekissa hakemassa sen yllämainitun testin. Siitä menin serkkuni luokse kahville, ja heti tietysti vessaan pissalle. Laitoin puikon laukkuuni odottamaan tuloksen vahvistumista. N. kymmenen minuutin kuluttua menin vessaan tarkistamaan tilanteen; ja aivan niinkuin tikussa olisi ollut haalea testiviiva näkyvissä. Pyysin serkkuni tarkistamaan, ja hän näki saman! Uskomatonta!!! En vielä kuitenkaan hyppinyt ilosta, silllä viivan juuri ja juuri erotti. Pihalle mentäessä tutkin tikun vielä uudelleen ja päivän valossa viiva näytti entistä vahvemmalta. Hitsi vieköön, kyllä se totta on! Lähdin kiireen vilkkaa juoksemaan kotia kohti kertomaan miehelle! (asumme n, 300m päässä serkkuni luota)

Mieheni oli pihalla esikoisemme ja koiramme kanssa ja löin tikun hänelle kouraan. Hänelle nousi uskomaton hymy ja hän tuumasi;

"mähän sanoin että mulla on nopeaa tavaraa"

Kyseessä oli siis ensimmäinen kierto kierukan poiston jälkeen ja tarkoitus oli, että ei vielä pakosti tarvitsisi tärpätä, kun minulla on päänsäryn selvitys kesken. (magneettikuvauksia ym) Noh, eipä se paljoa iloa lieventänyt :)

Illalla olo oli jotenkin uskomaton. Vatsaa kouristeli edelleen, mutta ilmeisestikin nämä on taas niitä kasvukipuja, jotka esikoista odottaessani olivat toisinaan hirveitä! Pahaa oloakin oli ollut jo ennemminkin, mutta olin laskenut sen vain päänsäryn piikkiin. Mutta "aamupahoinvointiahan" se nyt olikin :)

Uni ei meinannut millään tulla... Nyt kun vielä malttaisin olla kertomatta tästä kaikille :)