Tänään olo on vallan inhottava!!

Mikaelin kanssa on tullut viime aikoina taisteltua syömisestä ja nukkumisesta oikein olan takaa, joten siinä sivussa on jäänyt vähän omakin nukkuminen vähälle. Ja tämä oksetus sen kun pahenee. Tulin seitsemäksi töihin, ja tähän mennessä olen saanut jo kerran oksentaa ja pari kertaa kyökätä roskikseen. Syödäkin pitäisi, mutta kun kaikki etoo, joten pääsee unohtumaan tuo ruokailu. Ja se sitten taas lisää pahaa oloa.. Ikuinen oravanpyörä! :(

Vähän oire-listaa:

- pahoinvointi

- väsymys

- huimaus

- vatsan sekaisuus

- ärsytyskynnys alhainen (on kyllä luonnostaankin :D)

- nännien arkuus (eilen huomasin poikaa pestessä, että kylläpäs pienikin hipaisu tuntui inhottavalta)

- ajoittaiset juilimiset alavatsassa

siinä kai nämä tärkeimmät. Mieleni tekisi hakea pari päivää sairaslomaa, mutta töissä tällä hetkellä sellainenkin kiire, että ei taida aika piisata sellaiseen. Katsotaan sitten kun on työt hyvällä mallilla. Toki jos pakkorako tulee, niin silloin se on pakko hakea. Ainakin nyt toistaiseksi pärjään ihan OK. Toki on rasittavaa kun päässä vippaa ja oksettaa koko ajan, mutta se on tätä ihanaa aikaa :)

En millään malttaisi odottaa tuota ensimmäistä neuvolaa.. Vaikka tiedän että ei siellä mitään muuta tehdä kun otetaan tietoja, mutta jotenkin se tuntuu niin paljon todellisemmalta se raskaus :) Samoin odotan innolla ensiliikkeitä! Vaikka sinne onkin vielä ihan hiton pitkä aika! Olen tämän raskauden kanssa ihan yhtä pöhkö kun Mikaelia odottaessani :) Noh, eikö se tästä.

Kieriskelin tuossa netissä, ja "erehdyin" sivuille, jossa kerrottiin tarina eräästä pojasta, joka syntyi vkoilla 33 ja kuoli n. tunnin kuluttua. Hänellä oli Potter-syndrooma. Tarina oli erittäin surullinen ja sai kyyneleet silmiinä. En voi kuin kuvitella millaista tuskaa vanhemmat ovat mahtaneet tuntea tuolloin. Voimia ja jaksamisia heille, vaikka tästä jo vähän aikaa onkin!

Siitä tuli mieleeni oman veljeni tytär, joka juuri täytti 8 kuukautta. Se miten toivottomana hänen selviytymistään pidettiin. Nyt tyttö on kuitenkin täysin normaali vauva joka täyttää päivämme valolla. En viitsi sen enempää tapauksesta kertoa, ihan itsenikin takia. Mutta sanottakoon näin, että aina voi jotain tapahtua yhtäkkiä. Heilläkin oli kaikki hyvin vielä viikolla 30, kunnes toivo vietiin miltei kokonaan seuraavan viikon aikana. Kiitän Luojaa, että kaikki on nyt hyvin!

Nyt takaisin töihin, ennen kuin itken näppäimistöni rikki :)